24.5.1990

Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa

A on Oy Veikkaus Ab:lle 17.4.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kertonut työskennelleensä työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa vuodesta 1967 alkaen toimituspäällikkönä. Työsopimuksen, joka oli kirjallisesti tehty 18.2.1977, mukaan A:n eläke-edut määräytyivät yhtiön eläkesäännön perusteella.

Eläkesäännön 2 §:n mukaan miesten eläkeikä oli 63 vuotta. Yhtiön hallintoneuvosto oli 25.1.1984 tehnyt päätöksen, jolla eläkesäännön 2 §:ään oli lisätty 2 momentti. Tämän mukaan muun muassa A:lla oli eläkeiän saavuttamisen jälkeen oikeus jäädä toimeensa enintään kahdeksi vuodeksi. Ilmoitus työsuhteen jatkamisesta yli eläkeiän oli tehtävä asianomaiselle hallintoelimelle viimeistään vuotta ennen eläkeiän alkamista. Samalla oli esitettävä lääkärintodistus terveydentilan ja työkyvyn osoittamiseksi. Eläkkeellesiirtymisikä oli kuitenkin miehillä enintään 65 vuotta.

A oli 29.1.1985 kirjallisesti ilmoittanut yhtiön hallitukselle jatkavansa työsuhdettaan 63 vuoden eläkeiän saavuttamisen jälkeen. A:n hyväksyttyä siten eläkesäännön muutoksesta ilmenevän yhtiön tarjouksen oli syntynyt molempia osapuolia sitova sopimus.

Yhtiön hallintoneuvosto oli 30.1.1985 tehnyt päätöksen, jolla eläkesäännön 2 §:ää oli muutettu siten, että eläkeikää koskeva määräys oli säilytetty ennallaan ja sillä henkilöstöryhmällä, johon A kuului, oli oikeus eläkeiän saavuttamisen jälkeen jatkaa työntekoa uudessa työsuhteessa enintään kaksi vuotta yli eläkeiän, jos asianomainen haki vanhuuseläkettä siten, että sen saaminen saattoi alkaa eläkeiässä. Työnteon jatkamisen edellytyksenä oli, että asianomainen henkilö erosi eläkeiässä aikaisemmasta työsuhteestaan ja osoitti lääkärintodistuksella olevansa kykenevä hoitamaan tehtäviään uudessa työsuhteessa. Eläkkeellesiirtymisikä säilyi kuitenkin miehillä enintään 65 vuotena.

Kun eläkesäännön määräykset olivat työsuhteen ehtoja, hallintoneuvoston 30.1.1985 tekemä eläkesäännön muuttamista koskeva päätös sisälsi A:n työsuhteen ehtojen yksipuolisen muuttamisen, jota A ei ollut hyväksynyt. Kun A:lla yhtiön hallitukselle tekemänsä kirjallisen ilmoituksen perusteella oli oikeus jatkaa työsuhdettaan 65 ikävuoteen saakka, hallintoneuvoston 30.1.1985 tekemä päätös tosiasiallisesti tarkoitti A:n työsuhteen irtisanomista tai purkamista hänen täyttäessään 63 vuotta.

Lisäksi eläkesääntöön viimeksi mainittuna päivänä tehty muutos aiheutti A:n eläke-etujen huonontumisen, koska sen mukaan työnantaja edellytti A:n hakevan vanhuuseläkettä 63 vuotta täytettyään. Tämän jälkeen alkavassa uudessa työsuhteessa A:lle maksettiin palkkana ainoastaan vanhuuseläkkeen määrän ja aikaisemman palkan välinen erotus. Tällöin A:n eläke-etujen kertyminen edellisen työsuhteen nojalla katkesi ja kahdelta viimeiseltä vuodelta tuli kertymään uutta eläkettä olemattoman vähän. Sitä vastoin työsuhteen jatkuminen yhtäjaksoisena yli 63 vuoden eläkeiän kartutti eläkettä niin sanotulla lykkäyskorotuksella, jonka määrä oli noin 10 prosenttia vuodessa.

Työsuhteen ehdon yksipuolisen muuttamisen edellytyksenä oli sellainen työsopimuslain 37 §:ssä tarkoitettu erityisen painava syy, jonka perusteella työsuhde voitiin irtisanoa. Yhtiö ei ollut esittänyt menettelylleen tällaista syytä.

Eläkeiän saavuttaminen ei ollut työsuhteen irtisanomisperuste. Työnantajalla tuli olla työsopimuksen irtisanomiseen työsopimuslain 37 §:ssä tarkoitettu irtisanomisperuste. Näin oli siinäkin tapauksessa, että työsuhteen päättymisestä eläkeiässä oli sovittu työnantajan ja työntekijän kesken. Tämä johtui työsopimuslain 37 §:n 3 momentista, jonka mukaan sopimuksella voitiin rajoittaa, mutta ei laajentaa työnantajan irtisanomisoikeutta.

Näillä perusteilla A on vaatinut vahvistettavaksi, ettei yhtiöllä ollut ollut oikeutta irtisanoa eikä purkaa A:n työsuhdetta yhtiön eläkesäännön perusteella A:n täyttäessä 63 vuotta ja että yhtiö oli hallintoneuvostonsa 30.1.1985 tekemästä eläkesäännön muuttamista koskevasta päätöksestä huolimatta velvollinen työsuhteen sitovan ehdon mukaan jatkamaan A:n työsuhdetta siihen saakka kunnes A täytti 65 vuotta sekä että A:lla työsuhteensa perusteella oli oikeus eläkkeeseen, joka perustui yhtiön eläkesääntöön sellaisena kuin se oli ollut voimassa 25.1.1984 ja 30.1.1985 välisenä aikana. Lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Vastine

Yhtiö on kiistänyt kanteen katsoen, että yhtiöllä oli mahdollisuus hallinnollisilla päätöksillä muuttaa eläkesääntöään, kuitenkin niin, ettei se ollut ristiriidassa työsopimuksen kanssa. Yhtiössä noudatettavaksi vahvistettu eläkesääntö ei saattanut tulla yksittäisen työntekijän työsopimuksen osaksi niin, että eläkesääntöä muutettaessa olisi neuvoteltava asianomaisen työntekijän kanssa. Jos A olisi jäänyt eläkkeelle 25.1.1984 ja 30.1.1985 välisenä aikana, olisivat hänen eläke-etunsa määräytyneet tuolloin voimassa olleen eläkesäännön perusteella. Eläketapahtuma merkitsi myös työsuhteen päättymistä. Kun A oli sitoutunut yhtiön voimassa olevaan eläkesääntöön, hän oli samalla sitoutunut siihen, että hänen työsuhteensa päättyi hänen täytettyään 63 vuotta. Työsuhteen jatkuminen tämän ikärajan täyttymisen jälkeen merkitsi samalla uuden työsuhteen alkamista uusin ehdoin. Yhtiön hallintoneuvoston päätös 25.1.1984 salli eräille päätöksessä mainituille toimihenkilöille mahdollisuuden jatkaa työsuhdettaan päätöksessä mainituin edellytyksin ja eräät toimihenkilöt, jotka olivat saavuttaneet vuonna 1984 eläkeiän, olivat saaneet jatkaa työsuhteitaan. Hallintoneuvoston päätös ei kuitenkaan ollut ollut tarjous sopimukseksi A:n kanssa, joten A:n mahdollista sanotun päätöksen hyväksymistä ei voitu pitää sopimuksen syntymisenä. Kumpikaan osapuoli ei ollut sitoutunut velvoittavin tavoin jatkamaan työsuhdetta 63 ikävuoden jälkeen. Yhtiöllä oli oikeus päättää A:n työsuhde hänen täytettyään 63 vuotta siten kuin hallintoneuvoston päätöksessä 30.1.1985 oli päätetty. Hallintoneuvoston päätös 25.1.1984 oli ollut yhtiön yksipuolinen ja vapaaehtoinen päätös, jolla oli suotu tiettyjä etuuksia eräille toimihenkilöille, mutta päätöksen tultua kumotuksi 30.1.1985 etuudet eivät enää olleet voimassa eikä yhtiö ollut sitoutunut A:n kanssa sopimukseen aikaisemman päätöksen tarkoittamilla ehdoilla. Hallintoneuvoston päätökset eivät olleet eläkelainsäädännön eivätkä yhtiön ja sen toimihenkilöiden välisten sopimusten vastaisia. Yhtiö on vaatinut myös oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 24.6.1986

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että A:n ja yhtiön välinen työsuhde perustui työsopimukseen, jonka ehdot oli kirjallisesti määritelty 18.2.1977 päivätyssä työsopimuksessa. Työsopimuksen mukaan A:lla oli oikeus työeläkkeeseen ja yhtiön voimassa olevaa eläkesääntöä oli noudatettava.

A:n työsuhteeseen liittyi vuonna 1973 vahvistettu eläkesääntö, jonka mukaan miesten eläkeikä oli 65 vuotta. Oikeus saada vanhuuseläkettä oli henkilöllä eläkeiän täytettyään, jos hän ei ollut työsuhteessa. Työsuhteen jatkuessa henkilön täytettyä eläkeiän tuli työsuhteen päätyttyä maksettavaa eläkettä korottaa sosiaali- ja terveysministeriön määräysten mukaisesti.

Eläkesääntöä oli sittemmin muutettu 25.1.1984 ja 30.1.1985 tehdyillä hallintoneuvoston päätöksillä kanteessa mainituin tavoin. Eläkesäännön muutoksilla eläkeikä oli alennettu miehillä 63 vuoteen, mutta 25.1.1984 tehdyn päätöksen mukaan henkilöllä oli oikeus, mikäli hän vähintään vuotta ennen eläkeiän saavuttamista teki hallintoneuvostolle ilmoituksen, jatkaa työsuhdettaan lähemmin mainituilla edellytyksillä. Hallintoneuvoston 30.1.1985 tekemä päätös taas oli edellyttänyt työsuhteen päättymistä 63 vuoden eläkeiässä.

Kun A:n työsuhteeseen oli sovellettava sopimuksen syntyaikana voimassa olevia sopimuksessa mainittuja muita ehtoja ja siis samaan aikaan voimassa ollutta eläkesääntöä, oli tarkasteltava eläkesääntöön tehtyjen muutosten vaikutusta työsopimuksen ehtoihin. Tällöin voitiin todeta, että 25.1.1984 tehty hallintoneuvoston päätös ei ollut saattanut työntekijää aikaisempaa huonompaan asemaan, koska työntekijällä tämän päätöksen mukaan oli ollut oikeus päästä eläkkeelle 63 vuotiaana mutta toisaalta jatkaa työsuhdettaan 65 vuotiaaksi eli aikaisemmassa eläkesäännössä määrättyyn eläkeikään. A oli tehnyt eläkesäännön muutoksessa tarkoitetun ilmoituksen hallintoneuvostolle 29.1.1985 ja esittänyt tarpeellisen lääkärintodistuksen. Eläkesääntöön 30.1.1985 tehty muutos käsitti työsuhteen päättymisen 63 vuoden iän täyttämisen yhteydessä. Tällä päätöksellä oli muutettu työsopimukseen sisältyvää eläkkeellesiirtymisikää siitä, mikä se oli ollut työsopimuksen päättämisen aikaan. Yhtiö ei ollut osoittanut, että työsuhteen päättämiseen olisi ollut muuta syytä kuin viimeksi mainittu eläkesäännön muuttaminen. Kun yhtiö ei ollut A:n kanssa sopinut työsuhteen päättämisestä 63 vuoden iässä eikä osoittanut myöskään työsopimuksen irtisanomis- tai purkamisperusteiden olemassaoloa, A:lla oli katsottava olevan oikeus jatkaa työsuhdettaan 65 vuoden iän saavuttamiseen saakka.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on vahvistanut, että yhtiö oli hallintoneuvostonsa 30.1.1985 tekemästä eläkesäännön muuttamista koskevasta päätöksestä huolimatta velvollinen jatkamaan A:n työsuhdetta, kunnes hän täytti 65 vuotta, jollei yhtiö erikseen osoittanut irtisanovansa tai purkavansa työsuhdetta jollakin muulla perusteella. Näin ollen A:lla oli oikeus työsuhteen perusteella sellaiseen eläkkeeseen, joka perustui yhtiön eläkesääntöön ennen siihen 30.1.1985 tehtyä muutosta.

Yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 33.000 markalla.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.12.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun vaatien myös korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa korkoineen, on lausunut, että yhtiön hallintoneuvosto oli 27.11.1974 tekemällään päätöksellä muuttanut yhtiön eläkesääntöä kuukausipalkkaisten miesten osalta alentamalla heidän eläkeikänsä 63 vuodeksi 1.1.1975 lukien aikaisemmasta 65 vuoden eläkeiästä. Henkilöt, joita asia oli koskenut, olivat tuolloin saaneet valita, halusivatko he liittyä uuden eläkesäännön alaisuuteen vai pysyttää itsellään vanhan eläkesäännön mukaiset etuudet. A, joka oli vuodesta 1967 ollut työsuhteessa yhtiöön toimien toimituspäällikkönä, oli tuolloin valinnut uuden eläkesäännön mukaisen 63 vuoden eläkeiän. Yhtiö oli 13.2.1975 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut sen kanssa eläkevakuutussopimuksen tehneelle vakuutusyhtiölle, että muun muassa A oli halunnut eläkeikänsä muutettavaksi siten, että eroamisiäksi tuli 63 vuotta. Sanottu eläkeikä oli ollut myös voimassa yhtiön ja A:n tehdessä 18.2.1977 päivätyn kirjallisen työsopimuksen. Eläkesääntöä oli sittemmin muutettu yhtiön hallintoneuvoston 25.1.1984 ja 30.1.1985 tekemillä päätöksillä kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin.

A oli 29.1.1985 päivätyllä ja samana päivänä yhtiölle toimitetulla kirjeellään, joka oli merkitty yhtiön hallintoneuvoston kokouksessa 30.1.1985 tiedoksi, ilmoittanut 25.1.1984 tehdyn eläkesäännön muutoksen edellyttämällä tavalla käyttävänsä hyväksi oikeuttaan jatkaa työsuhdettaan tuolloin voimassa olleen eläkesäännön mukaisesti yli 63 vuoden eläkeiän. Eläkesääntöön 25.1.1984 tehty muutos oli ollut voimassa A:n työsuhteen ehtona. A:n sanotun ilmoituksen jättäminen yhtiölle oli tapahtunut noin puolitoista vuotta ennen hänen eläkeikänsä alkamista ja siis, kun sanotunlainen ilmoitus oli tullut tehdä viimeistään vuotta ennen eläkeikää, kohtuullisessa ajassa. A:n tehtyä kerrotun ilmoituksensa 25.1.1984 tehdyn eläkesäännön muutoksen voimassaollessa yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta 30.1.1985 tekemäänsä eläkesäännön muutokseen vedoten yksipuolisesti evätä A:lta mahdollisuutta jäädä toimeensa ja jatkaa työsuhdettaan.

Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt jutun kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa 1.200 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Oy Veikkaus Ab:n 1.1.1973 voimaan tulleen eläkesäännön mukaan miesten eläkeikä oli 65 vuotta. Eläkesääntöön 27.11.1974 tehdyn muutoksen mukaan kuukausipalkkaisten miesten eläkeikä oli 63 vuotta ja yhtiön palveluksessa olleille miehille varattiin tilaisuus 1.1.1975 ja 1.1.1976 välisenä aikana kirjallisesti ilmoittaa, halusivatko he liittyä uuden eläkesäännön alaisuuteen vai pysyä 1.1.1973 voimaan tulleen eläkesäännön alaisuudessa. A, jonka työsuhde yhtiöön oli alkanut vuonna 1967, on ilmoittanut haluavansa tulla 27.11.1974 vahvistetun eläkesäännön alaisuuteen. A on 18.2.1977 tehnyt yhtiön kanssa kirjallisen työsopimuksen, jonka 7. kohdan mukaan hänellä oli oikeus 66 prosentin työeläkkeeseen ja "muutenkin noudatetaan yhtiön voimassa olevaa eläkesääntöä". Yhtiön muutettua 25.1.1984 lukien eläkesääntöä siten, että sillä henkilöstöryhmällä, johon A kuului, oli oikeus eläkeiän saavuttamisen jälkeen jäädä toimeensa enintään kahdeksi vuodeksi eläkeiän yli, A on 29.1.1985 eläkesäännön edellyttämällä tavalla ilmoittanut käyttävänsä mainittua oikeuttaan. Yhtiö, joka on 30.1.1985 muuttanut eläkesääntöä siten, että työnteon jatkamisen edellytyksenä oli aikaisemmasta työsuhteesta eroaminen ja vanhuuseläkkeen hakeminen, ei ole pitänyt A:n 29.1.1985 tekemää ilmoitusta itseään sitovana.

Eläkesäännön noudattamista koskeva yhtiön ja A:n välisen työsopimuksen kohta on A:n työsuhteen ehto. A on yhtiön kanssa sopinut noudattavansa yhtiön kulloinkin voimassa olevaa eläkesääntöä.

A:n työsopimuksen 7. kohdasta ilmenee, että eläkeehtojen määräytyminen on tavoite-eläkeprosentin suuruutta lukuunottamatta jätetty eläkesäännöstä riippuvaksi. Sopimuksesta ei ilmene, että eläkesäännön muutoksista olisi sovittava A:n kanssa. Sopimuksen eräiden muidenkin kohtien muuttaminen voi tapahtua sopimatta siitä A:n kanssa.

Työsopimuksen sisältö kokonaisuudessaan huomioon ottaen yhtiö on voinut yksipuolisesti muuttaa eläkesääntöä sopimatta muutoksesta A:n kanssa. Vaikka A on 25.1.1984 voimaan tullutta eläkesäännön muutosta noudattaen ilmoittanut haluavansa jäädä toimeensa eläkeiän yli, yhtiö ei ole muutettuaan eläkesääntöä 30.1.1985 lukien edellä kerrotulla tavalla ollut sidottu A:n ilmoitukseen, koska A ei ole saavuttanut 63 vuoden eläkeikää 25.1.1984 voimaan tulleen eläkesäännön muutoksen voimassaollessa. Eläkesäännön 30.1.1985 voimaan tullut muutos on siis sitonut myös A:ta eikä hänellä ole oikeutta 25.1.1984-30.1.1985 voimassa olleen eläkesäännön nojalla jäädä toimeensa 63 vuotta täytettyään.

A on perustanut kanteensa myös siihen, ettei hänen työsuhdettaan voida todeta päättyneeksi pelkästään sillä perusteella, että hän saavuttaa eläkesäännön mukaisen vanhuuseläkeiän 63 vuotta.

A on edellä kerrotulla tavalla sopinut noudattavansa yhtiön kulloinkin voimassa olevaa eläkesääntöä. Jutussa esitetystä selvityksestä voidaan päätellä sekä yhtiön että A:n samoin kuin eräiden muidenkin yhtiön toimihenkilöiden työsopimusta tehtäessä tarkoittaneen, että eläkesäännössä mainittu eläkeikä merkitsee samalla toimihenkilön eroamisikää. Kun otetaan huomioon A:n työsopimuksen mukainen korkea tavoite-eläkeprosentti, sopimus työsuhteen päättymisestä 63 vuoden eläkeiässä ei ole ristiriidassa työntekijäin työsuhdeturvajärjestelmän kanssa eikä A:n kannalta kohtuuton. A on siis pätevästi sopinut eroavansa yhtiön palveluksesta 63 vuotta täytettyään. Yhtiöllä on oikeus päättää A:n työsuhde hänen saavuttaessaan sanotun eläkeiän.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. A:n kanne hylätään. Oy Veikkaus Ab vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikuluja kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä, sellaisena kuin se on 13.3.1964 annetussa laissa, ilmenevän periaatteen mukaan yhtiö ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi yhtiön tulee pitää sillä täällä olleet kulut vahinkonaan.